tiistai 8. syyskuuta 2009

JÄLLEEN KERRAN TATRA-VUORISTOSSA JA SLOVENSKY RAJ:N KANSALLISPUISTOSSA

Kesällä 2009 tuli taas melkoinen hinku mennä vuoristoon. Siispä menopaluulento Prahaan 9.-23.7. Lentokentältä pääsikin tällä kertaa Airport Express-bussilla suoraan Hlavni Nadraz'in (hl.n.) rautatieasemalle, josta lähti juna Slovakian Popradiin (Poprad Tatry). Melkein yhdeksän tunnin junamatka oli todella pitkäveteinen ja uuvuttava, vaikka istuinkin 1. luokan pehmeillä penkeillä ja väljästi. Kolina ja junan jatkuva heilunta estivät mokomat nukkumisenkin. Bratislavasta olisi Popradiin päässyt nelisen tuntia lyhyemmässä ajassa. Paluumatka makuuvaunussa yksin koko osastossa ja kunnolla nukkuen sujui paljon paremmin.

Etukäteen oli säätietojen mukaan aavisteltavissa, että vuoristossa voi olla huono sää. Popradista saatoinkin nähdä, että Tatra on paksun, tumman pilven peitossa, joten lähdin saman tien Slovensky raj:n puiston suuntaan. Puiston pohjoista sisäänkäyntiä, Podlesok'ia, lähellä on Hrabusice'n kylä, josta olinkin ennakkoon alustavasti varannut majapaikan. Sinne matkustin linja-autolla Popradista. Tatralle menisin sitten myöhemmin sään seljettyä.

SLOVENSKY RAJ (suomeksi Slovakian paratiisi) (muun muassa www.slovenskyraj.org)

Puistoon pääseminen tuntuu luontevimmalta Podlesokin portin kautta, koska mielenkiintoisimmat nähtävyydet, upeat rotkot, ovat helpoiten tavoitettavissa juuri täältä käsin. Hrabusicesta sinne on noin puolen tunnin kävelymatka. Podlesokista ostin hyvän vaelluskartan, jonka avulla oli helppo suunnitella patikoinnit. Karttaan on merkitty myös ohjeelliset eri reittien kulkuajat, jotka helpottavat reittisuunnittelua. Käytännössä on välttämätöntä huomata myös kartoissa olevat pienet nuolet reittien kohdalla, sillä ne ilmaisevat, mihin suuntaan kutakin reittiä saa kulkea. Vastakarvaan ei kannata lähteä kulkemaan.

Tästä puistosta on tarina myös blogin aikaisemmissa kirjoituksissa päivämäärällä 15.2.2008.

Kylästä puistoa katsellessa saa vaikutelman vajaan kilometrin korkuisesta, metsän peitossa olevasta kukkularyhmästä. Näkymän kesyys kylläkin antaa puistosta hieman väärän kuvan, sillä kyllä sieltä löytyy jylhyyttä ja korkeuseroja. Puistossa on paljon hyvin merkittyjä ja hyvin kuljettavia vaellus- ja maastopyöräilyreittejä.

Mielenkiintoisimmat kohteet minun mielestäni ovat kuitenkin puistossa olevat kalliorotkot. Niissä on myös merkityt reitit, mutta niiden kulkeminen vaatii jonkin verran uskallusta. Rotkojen pohjalla solisevat vuolaat joet/purot koskineen. Niiden varrelle ja ylikin on rakennettu puisia ja metallisia tikarappusia ja siltoja. Tikarappusissa ei ole kaiteita, joten niitä noustaessa on kuljettava huolellisesti ja tasapainon säilyttäen. Pystysuoriin kallioseinämiin on rakennettu metallisia ”kävelyhyllyjä”. Osittain joutuu kulkemaan veden liuottamiin tukkeihin sahattuja askelmia hyväksi käyttäen. Kenkien kastumiselta ei voi välttyä. Yllättävää oli huomata, etteivät nuo läpimärät tukit olleet lainkaan niljakkaita. Vaellussauvat kuitenkin helpottivat tasapainon säilyttämistä, mutta olivat hankalat ja pahasti tielläkin tikarappusilla kiipeiltäessä. Vuodenajasta riippuen eri puolilla puistoa näkee kauniita kukkia ja monenlaisia lintuja, joten kulkemisen ohessa kannattaa seurata myös ympäristöä.

Klastorisko'sta, korkeimmalla mäellä ja monien reittien risteyksessä olevasta ravintolasta, on saatavilla syötävää ja juotavaa, mutta siitä huolimatta omaa evästä ja etenkin juomista on joka päivä parasta olla mukana. Jos ei halua kantaa eväitä, niin kaikki päivittäiset reitit voi kartan avulla suunnitella niin, että halutessaan voi joka päivä kulkea Klastoriskon kautta. Tällöin päivien vaellusmatkat saattavat tulla kyllä melkoisiksi. Podlesokissa on kaksikin ravintolaa, joihin voi jättää ruokailunsa ja ”pakollisen” oluensa nauttimisen.

Kaikille rotkoille on annettu nimet ja niistä löytyy tietoja Podlesokista saatavista esitteistä. Googlesta löytyy niiden nimien mukaan useitakin osoitteita ja kuvahaun tuloksia. Kuviin kannattaa ehdottomasti tutustua. Tässä muutamia tietoja niistä reiteistä ja rotkoista, joissa itse olen käynyt ja joihin pääsee helposti nimenomaan Podlesokista käsin:

- Prielom Hornadu: Tämä 16 km pitkä jokikanjoni on kuulemma puiston suurimpia turistihoukuttimia. Vaikka välillä joudutaankin kulkemaan pystysuoriin kallioihin pultattuja hyllyjä pitkin, on tämä kanjoni sovelias oikeastaan kenen tahansa kuljettavaksi. Maalla sijaitsevat polut saattavat kyllä olla sateella ja sen jälkeen aika liukkaita. Hyvin merkitty reitti vie kulkijan lähelle Spisska Nova Ves -kaupunkia.

- Klastorska roklina: Aluksi kuljetaan reilun tunnin verran tuon Hornad-joen rantatöyräillä, maastopolulla tai noilla metkoilla, jyrkkään kallioon pultatuilla rautahyllyillä. Eräässä kohdassa viitat ohjaavat kulkemaan Klastorska roklina'a pitkin kohti Klastoriskoa. Rotkossa on seitsemän putousta (3 metristä 13 metriin). Rotkon pituus on 1.5 km ja nousua tällä matkalla tulee 224 metriä. Kiperääkin kiipeämistä riittää. Kokonaisuudessaan tämä pätkä Prielom Hornadua ja Klastorskan rotko ovat hyvä tutustuminen tällaiseen rotkokulkemiseen. Jos tämän reitin kaiteettomat tikarappuset ja muut rakennelmat sekä kiipeäminen hirvittävät, niin muihin rotkoihin ei sitten juurikaan kannata mennä. Reitti päättyy em. Klastorisko'n ravintolaan ja sen tuntumassa olevien ikiaikaisten luostarin raunioiden lähelle. Kokonaisaika Podlesokista tänne on kartan mukaan 2 tuntia 15 minuuttia, mutta enemmän siihen kyllä kuluu aikaa. Klastoriskosta on muutamia reittivaihtoehtoja (noin 2 tuntia) takaisin Podlesokiin.

- Sucha Bela: Tämä 3,8 km pitkä rotkoreitti lähtee heti Podlesokista. Nousua tällä matkalla on 409 metriä, jonka kulkemiseen kartassa on arvioitu kuluvan kaksi tuntia. Rotkossa on neljä putousta ( 8 m - 29,5 m korkeat). Tikarappusia ja tukkeihin sahattuja portaita riittää. Rotkoreitin päätepisteestä (959 m korkealla) lyhin paluureitti portille on noin 1,5 tuntia. Tämä on väkimäärästä päätellen suosituin rotkoreitti.

- Piecky: 4 km pitkä rotkoreitti (ohjeaika noin 2 tuntia) alkaa Pila-nimisestä kylästä, noin tunnin kävelymatkan päässä Podlesokista. Pila'an pääsee harvakseen kulkevalla bussilla mm. Hrabusicen kylästä (klo 7 jälkeen ja klo 9.00). Korkeuseroa lähtö- ja päätepisteen välillä on 378 m. Rotkossa on vain kaksi putousta (8 metrinen ja 13 metrinen). Reitti päättyy samoille tienoille kuin Sucha Bela, joten lyhin paluureitti on noin 1,5 tuntia.

- Velky Sokol: Tämä 6 km pitkä rotko lähtee Sokol-nimisestä kylästä, noin 1,5 tunnin kävelymatkan päässä Podlesokista. Bussilla pääsee Pila'an saakka, josta on puolen tunnin kävely Sokoliin. Rotkon kulkemiseen kuluu kartassa esitetyn arvion mukaan 2,5 tuntia. Rotkossa on kaksi putousta (7 m ja 8,5 m). Korkeuseroa reitillä on 289 metriä. Kaikissa rotkoissa on kaatunutta puuta ristiin rastiin, mutta tässä rotkossa selvästi enemmän kuin edellisissä. Rotkoreitin päätepisteestä Podlesokiin kestää kävellä lyhintä reittiä pitkin noin 2,5 tuntia.

- Sokolia dolina: Tälle, ilmeisesti hyvin vähän kuljetulle rotkolle lähdin puistonvartijan suositeltua ja kehuttua sitä todella paljon. Rotkon löytäminen edellyttää kartan hankintaa, sillä Hrabusicen/Podlesokin suunnasta sinne on aika hankala löytää ilman hyvää karttaa. Helpoiten sen saavuttaa nousemalla ensin mitä reittiä tahansa Klastoriskoon ja sieltä noin 40 minuuttia keltaista reittiä Biely Potok-joen varteen ja sitä pitkin kulkien parikymmentä minuuttia Sokolia Dolinan alkuun. Rotkon läpikävelyn ohjeaika kartan mukaan on 2 tuntia. Alkupisteessä oleva opastaulu kertoo tämän rotkon olevan ”villi” tarkoittaen sitä, että siellä on suoritettu raivauksia vielä vähemmän kuin muissa rotkoissa. Kaatuneitten puitten kiertely onkin tällä reitillä välttämätön lisähankaluus. Laakson (dolina) pituus on 2,4 km. Korkeuseroa tulee 430 metriä päätepisteen ollessa 1002 metrissä. Rotkossa on neljä putousta (3,5 m, 8 m, 15,5 m ja 75 m). Tuon korkeimman putouksen nouseminen edellyttää yli 80 metriä korkean tikapuista, pienistä silloista ja kallioon kiinnitetyistä rauta-askelmista koostuvan rakennelman kipuamista. Tasapainosta on pidettävä ehdottomasti huolta, sillä näissäkään huimissa, 40-50 senttiä leveissä tikarappusissa ei ole minkäänlaisia kaiteita. Tässä laaksossa en tavannut ketään muita kulkijoita! Puistonvartija ei kyllä suotta kehunut tätä reittiä.

Itse olen tutustunut Slovensky raj:hin vain Podlesocista käsin. Toinen mahdollisuus on mennä alunperin lähelle Spisska Nova Ves'in kaupunkia ja lähteä liikkeelle sieltä tai lähikylästä Smizanysta. Tällöin puiston portti löytyy Cingov'ista, jonka lähiympäristöstäkin löytyy useita majapaikkoja. Helpoiten nämä rotkot saavuttaa kyllä Podlesocista käsin.

TATRALLE

Viiden Hrabusicessa ja kansallispuistossa vietetyn päivän jälkeen tuntui siltä, että tunnen nyt tämän puiston ihan riittävän hyvin. Nämä päivät ovat olleet todella hikisiä sekä ajallisesti pitkien ja rasittavien päivätaipaleiden että myös jatkuvan kovan helteen (ajoittain jopa reilusti yli +30 astetta) vuoksi. Nyt alkoikin tuntua siltä, että pelkkä veden juominen patikointien aikana kostautui melkoisena uupumuksen tunteena.

Majapaikkani alakerrassa, Ascona Barissa, oli käytettävissä nettiyhteydet. Varailin sähköpostilla yöpymispaikkoja Stary Smokovecista (Casa Dolce) ja vuoristosta (Zelenom pleso, Zbojnicka chata, Terycho chata, Sliezsky dom ja Bilikova chata). Zelenom plesossa (Chata pri Zelenom plese), jossa en ollut aikaisemmin käynyt, olisi ollut paikkana vain lattiayöpyminen omassa makuupussissa, jollaista minulla ei ollut mukana. Niinpä sinne jäi menemättä. Kyllä nykyisin on helppo hoitaa tällaisia yhteyksiä, jotka ennen vaativat kirjeiden tai vähintään faksien lähettämiset vaikkapa johonkin turisti-infoon.

Bussilla oli helppo palata Popradiin ja mennä sieltä paikallisjunalla Stary Smokovec'iin. Majoituttuani Casa Dolce'en lähdin kävelemään kuuden kilometrin päähän Tatranska Lomnica'an, josta nousin kabiinilla Skalnata Pleso'lle aikomuksenani kävellä sieltä Zelenom Pleso'lle. Kipuaminen tuntui haluttomalta, joten lähdinkin Tatranska Magistrala-reittiä pitkin Zamkovskeho chata'lle ja sieltä edelleen Hrebienok'iin ja lopulta alas Stary Smokovec'iin. Seuraavan päivän päätin pitää täysin kyläpäivänä, joka olikin ihan tarpeellinen myös siksi, että silloin vuoristossa raivosi melkoinen sade ja ukonilma.

Terycho chata'lle nousu oli parin vuoden takaa tuttu juttu, joskin viikon rehkiminen puistossa tuntui lepopäivästä huolimatta kintereissä. Varaukseni oli noteerattu ja sain majapaikan kolmikerroksisen kerrossängyn alapetiltä. Yöstä ei kyllä tullut mitenkään levollista, kun en löytänyt mistään korvatulppiani ja huoneessa kuului aivan tavatonta viiden miehen erisävyistä kuorsausta ihan mahdottomasti. Yöllä asioilla käydessä oli erikoista huomata, että ruokalan lattia oli viimeistä sijaa myöten täynnä makuupusseissa nukkujia. Edes oven eteen ei oltu jätetty kulkutilaa. Huoneesta poispääsy tuottikin melkoisia vaikeuksia, kun sai taskulampun valossa yrittää nähdä sen verran, ettei astu kenenkään nukkujan päälle.

Seuraavan päivän matka Zbojnicka chata'lle oli myöskin tuttu parin vuoden takaiselta vaellukselta, mutta nyt oli rinkka selässä. Kettinkitaival Priecne sedlo'lle (satula) ja sen yli tuntui aika haastavalta. Mukava oli välillä huilailla toisten kiipeäjien kanssa. Ennen kämpälle saapumista oli ihan kiva joutua kävelemään lumihangessakin. Tällä kämpällä en ollutkaan ennen yöpynyt, joten oli yllättävää saada makuupaikka majan yläkerran lattialta. Siinä oli kylläkin kunnon patja ja pääpuolen ympärillä vanerista tehdyt ”näkösuojat”. Huoneita siellä ei tainnut ollakaan. Illalla alkoi taivas synkentyä ja vielä ennen nukahtamista ehti rankkasade ja ukkonen vaikuttaa ajatuksiin huomisen päivän matkanteosta.

Aamulla lähdin ennestään itselleni oudolle kettinkireitille Prielom sedlo'n ja Polsky hreben'in yli vuoristohotelli Sliezsky dom'iin. Melkein heti liikkeellelähdön jälkeen alkoi sataa vettä ja ajoittain räntääkin. Silloin tällöin rävähti ukkonenkin varsin lähellä. Erään kallellaan olevan kivenjärkäleen alla oli pakko lisätä pitkät housut ja slipoveri nyt jo läpimärkien vaatteiden päälle sekä ottaa käyttöön sormikkaat. Jatkuvan vesisateen myötä taival hankaloitui huomattavasti, koska nahkasormikkaat tulivat varsin niljakkaiksi ja kettinki sekä askelmiksi tarkoitetut rautalenkit olivat vaarallisen liukkaita. Tarkasti sain harkita, miten jalkani asettelin noille lenkeille tai kallion ulkonemille ja halkeamiin. Lipsahtamisen varaa ei ollut. Toinen sauva vasemmassa kädessä oli hyvä lisätuki. Sliezsky dom on kunnollinen hotelli ja se olikin juuri nyt mitä erinomaisin majapaikka, koska sain kuivattua läpimärät vaatteet ja kengät suihkuhuoneen lämpöpatterilla. Peseytyminen lämpimässä suihkussa tuntui suorastaan ruhtinaalliselta.

Erinomaisen aamupalan jälkeen laskeuduin Tatranska Polianka'an ja kävelin tien vartta Stary Smokovec'iin ajatuksena mennä sittenkin uudelleen majoittumaan Casa Dolce'en Bilikova Chata'n asemesta.

LOPUKSI

Tämä jäänee toistaiseksi viimeiseksi keikakseni Tatralle ja näille Slovakian tienoille. Ensimmäisen kerran kävin siellä omalla autolla vaimon kanssa vuonna 1995. Silloin Tatran rinteillä kasvoi vielä mahtava havumetsikkö, joka kaatui syksyn 2004 myrskyssä. Paljon muutakin muutosta on tänä aikana tapahtunut. Myrskyssä tuhoutuneiden rakennusten tilalle on rakennettu uusia, joskin muutama tuhoutunut rakennus on jätetty korjaamatta. Missään ei enää näy ensimmäisen käynnin aikaisen poliittisen järjestelmän vaikutuksia. Myrskyn tuhoja on täydentänyt jonkinlainen tuhohyönteinen, koska nyt näkyi laajoja alueita pystyyn kuolleita kuusia, joista syksyllä 2007 suorastaan satoi neulasia. Mielenkiintoista oli huomata, että myrskyn tuhoamille alueille oli jäänyt pystyyn vain lehtikuusia ja että tuo tuhohyönteinen ei ollut tehonnut myöskään lehtikuusiin. Myrskyn tuhoaman metsän tilalla näkyi monin paikoin talkoilla istutettuja puiden taimia. Loppukesälle tyypilliset sankat ja kauniit horsmakasvustot antoivat kauniin värisävynsä koko puuttomalle rinteelle. Asukkaiden pelkäämää turistien pakoa myrskyn rumaksi muuttamilta seuduilta ei onneksi ole havaittavissa, melkein jopa päinvastoin.

Olen joka kerta Tatran suunnassa käydessäni ihmetellyt, miksei näillä seuduilla näe koskaan suomalaisia vaeltajia. Syytä en osaa sanoa, mutta omien kokemusteni perusteella voin suositella Tatraa ja sen lähitienoon kansallispuistoja Mala Fatra'a ja Slovensky raj'ta. Maastosta löytyy sekä helppoja että haasteellisia reittejä, majoituspaikkoja on sekä vuorilla että kylissä, ihmiset ovat ystävällisiä ja luonto on todella kaunista. Slovakia on nykyisin euromaa ja ainakin vielä hyvin halpa. Sinne on helppo mennä joko omalla autolla Via Balticaa pitkin tai lentämällä Prahan tai Bratislavan kautta.

Katso myös tässä blogissa olevia aikaisempia juttuja Tatrasta ja näistä molemmista puistoista.